maanantai 25. huhtikuuta 2016

onnellisuudesta

Mä en kovin usein mitään syvällisiä tekstejä tänne väsäile, useimmiten kerron päivien tapahtumat ja siinä se. Nyt tuli kuitenkin halu kertoa vähän mun päänsisäistä toimintaa täällä ja fiiliksiä.

 Jotenkin ekat neljä/viisi kuukautta täällä oli vähän semmosta oleilua ja lomailua. Mulla oli semmoset fiilikset että mua ei oikeesti haluta täällä tai sillä ei oo niin väliä. Että jos mä oisin lähtenyt kotiin silloin, kukaan ei ois mua täällä jäänyt kaipaamaan enkä mä suomen päässä välttämässä oisi jäänyt ketään kaipaamaan tai halunnut ees palata Chileen. Mulla oli kaikki tosi hyvin ja joka päivä näin jotain uutta ja ihmeellistä ja nautin niistä kuukausista ihan täysillä, mutta ei mulla ollut oikeen mitään vahvaa sidettä mihinkään mikä tekis tästä kodin tai jotenkin tosi luonnollisen paikan elää. Mä vaan elelin ja nautin siitä että olin ulkomaalainen Chilessä. Söin hyvää ruokaa, tapasin kavereita, nautin siitä huomiosta mitä ulkomaalaiset täällä saa, kävin jos jonkunmoisissa juhlissa ja tapahtumissa. Joka päivä tutustuin johonkin uuteen ihmiseen ja aina jännitti tehdä jotain uutta, tai ihan vaan kysyä neuvoa joltain paikalliselta tai bussissa mennä pyytämään kuljettajaa pysähtymään just siellä missä halusi.

 Nyt kahdeksan kuukauden jälkeen mä ymmärrän ja pystyn puhumaankin espanjaa ja nykyään mulle usein ihmiset sanoo että hyvin mä sen handlaan, vaikka ei itse siltä aina tunnukkaan. Osaan liikkua melkeinpä mihin vaan busseilla ja nykyään usein meen itsekseni santiagoon tapaamaan kavereita ihan vaikka koulun jälkeen johonkin santiagon ostoskeskukseen. Koulussa ymmärrän ja teenkin jotain vaikka lähes kaikki mitä nää nyt lukion vikalla luokalla opiskelee, mä oon opiskellut ysiluokalla. Osaan antaa neuvoja espanjaksi kun niitä joku vastaantulija kysyy. Nyt mua kohdellaan enemmänkin paikallisena, perheenjäsenenä ja kaverina kuin vaan vaihto-oppilaana joka ei ymmärrä mitään. Yks syy siihen on, että mulla on ihan täydellinen perhe tällä hetkellä. Aluks ajattelin, että ei tuu mitään, kun talo on niiiin pieni ja mulla on kaks pikkuveljeä, joista nuorempi on vähän päälle 1 vuotias, sekä isä asuu santiagossa, mutta yllätyksekseni tää perhe on kaikista ihanin ja tunnen oikeesti olevani perheenjäsen ja host äitin kanssa jutellaan ihan kaikesta ja lainaillaan toistemme vaatteita hahha! Ennen kaikkea oon saanut ympärilleni tosi ihania ihmisiä jotka oikeesti välittää musta ja välittää miten mulla menee ja huolehtii ja näyttää mulle erilaisia juttuja ja ihan vilpittömästi haluaa että mulla on kaikki hyvin ja pidän hauskaa. toivoisin vaan, että kaikki vois pysyä näin aina ja tajusin että vaikka mä en missään pilvissä leijaile koko aikaa niin tätä on onnellisuus. Tosin tiedän kyllä myös, että jos jäisin tänne, jos tää ei oiskaan vaan yks vuos, niin asiat kyllä vaihtuisi, ei mun elämä täällä pysyis samanlaisena. Mulle onnellisuus nyt on sitä että mä oon aivan uskomattoman upeassa maassa, puhun sitä kieltä, ymmärrän kulttuuria ja mulla on täällä ihmisiä jotka oikeesti välittää, haluu mun parasta ja päivittäin ihan vilpittömästi halaa mua ja sanoo että toivovat etten lähde täältä ikinä, mitä en välttämättä uskonut löytäväni täältä. Just nyt mä tunnen oloni täällä niin hyväksi, kodikkaaksi ja rennoksi.

 mä oon löytänyt mun oman tyylin ja tajunnut että elämää voi elää omilla ehdoilla ja sen voi tehdä oman näköiseksi seuraamatta miten muitten elämät kerääntyy ja mihin suuntaan ne menee. Jos mä nautin jostain, mä haluan tehdä sitä, jos mä en enää jaksa mä en tee sitä. Jos mulla on mahdollisuus nauttia niin minhän nautin. Nyt äiti kauhuissaan lukee että mikä laiskuri musta täällä on tullut, mutta mä oon tajunnut, että töitä asioiden eteen voi tehdä stressaamatta ja samalla nauttimalla kaikesta mitä mulla on, koska niin kaikki on vaan paljon hauskempaa. Mulla on täällä yks tosi läheinen kaveri josta on tullut mulle niin inspiroiva ihminen. Hän vaan on niin onnellinen kokoajan ja osoittaa sen. Hän tulee ihan vilpittömästi onnelliseksi ihan vaan jos syö hyvää ruokaa, nauttii elämästä ja ei mitenkään häpeile sanoa että on onnellinen. Mun mielestä meidän kaikkien pitäisi olla enemmän sellaisia. Jos uusi paita, täydellinen vesimeloni, jonkun ihmisen auttava ele tai itsekseen leffojen kattelu tekee sut onnelliseksi niin sen voi sanoa ja nauttia siitä onnellisuuden tunteesta ihan täysillä ja jakaa sen muillekin, koska mut ainakin tekee onnelliseksi muitten onnellisuus. Toisaalta taas useimmat haluaa ajatella muiden parasta ja haluaa tehdä muut onnelliseksi. Mutta ei sitä itseä tarvitse rääkätä. Kuulin tai luin joskus tämmösen jutun, että jos murhaat murhaajan niin murhaajien lukumäärä maailmassa pysyy samana. Aika hyvä… Näin menee musta aikalailla onnellisuudenkin suhteen. Jos sä yrität epätoivoisesti saada toisen onnelliseksi mutta itse kärsit siitä, niin onnellisuuden määrä maailmassa pysyy samana.

 Mä en oo koskaan ollut ihan semmonen kiitollisuutta osoittava tyyppi. En postaile facebookkiin kuvia ja ylistysviestejä enkä lähetä paljon kortteja kotiin (mikä on muuten aika mahdoton tehtävä täälläpäin kun koteihin ei toimiteta edes lehtiä tai laskuja. ja olen kovasti pahoillani), Mutta totta kai mä olen jokapäivä kiitollinen kaikille niille ihmisille jotka on mua auttanut saavuttamaan tän vuoden kuten mun vanhemmat, isovanhemmat ja rotaryt. Joka päivä mä mietin ja arvostan heitä vielä vähän enemmän. En voi edes osoittaa mun kiitolisuutta kaikille jotka sen ansaitsee, mutta se on varma, etten mä yksin olisi päässyt tänne asti toteuttamaan mun unelmaa.

 Mä en oo kertaakaan ikävöinyt suomea kunnolla enkä nytkään, koska täältä mä oon nyt löytänyt onnellisuuden tai tehnyt sen itselleni. Joskin uskon, että kun vihdoin suomeen palaan, niin on se myös kiva palata, ja nyt jo ootan kyllä kaikkea mikä sielläkin mua odottaa, vaikka ajatus paluusta tekee mut tosi alakuloiseksi.

 Välillä tunnen että mun kaverit ei välitä, että koulussa musta puhutaan selän takana, tai että aiemmat host perheet uskoo että teen kaiken väärin. Ei sillä oikeesti oo mitään väliä mitä muut aattelee, koska mä oon ihan vilpittömästi onnellinen. Mä en enää välitä mitä muut musta sanoo, koska mun itsevarmuus on myös täällä kasvanut ja oon tajunnut että niin kauan kun mä itse oon tyytyväinen mun käyttäytymiseen ja elämään niin kellään muulla ei oikeen oo sanomisenvaraa.

 Onnellisuus on tärkeintä ja sen oon oppinut mun perheeltä, niin suomiperheeltä kuin myös mun tän hetkiseltä chileperheeltä. Aina kannattaa ottaa riskejä ja tehdä sitä mitä uskoo tuovan onnellisuuden. Oli se sitten kuntoilu, taide, toinen ihminen, matkustelu, talon ja veneiden osto ja remppailu (…) tai lapsien hankkiminen ja heidän kanssaan ajan vietto niin siihen kannattaa ehdottomasti pyrkiä. Aina tulee mietteitä että mitä jos…mitä jos epäonnistun, satutan itseni, menetän rahani, tulen nolatuksi. Mutta tuleeko sitä ikinä mietittyä että mitä jos mä onnistunkin ja oon sata kertaa onnellisempi vaikka se ei olisi edes sun kuvitelmien mukaista.

 Tietenkään ihminen ei voi olla aina joka hetki onnellinen. Mut esimerkiksi sää tekee tosi alakuloiseksi. Nyt kun on alkanut kelit viilenemään, niin on munkin mieliala mutta ei se kokonaiselämäntilannetta muuta. Aina ei voi kukaan olla hyvällä tuulella, mutta kun sä päivän päätteeksi painat sen pään tyynyyn ja mietit että ei sun elämässä mikään sua paina tai hidasta ja kaikki on suurinpiirtein niin kuin sä haluat sen olevan niin silloin oot onnistunut ja ne huonot päivät ja kiukunpuuskat ei merkitse mitään.

 Noniin pitkä teksti mulle tärkeestä asiasta. Musta kaikkien pitäisi tehdä itselleen se onnellisuus eikä vaan maata sängynpohjalla tai raataa työssä mistä ei pidä ja odottaa sitä onnellisuutta koko elämänsä. Nyt varmaan saa kuvitelman, että musta on tullut täällä joku hippi, mutta totta se on, että jos sä voit vaan jotenkin olla onnellinen niin miksi et olisi?

 haha no niin, tämmösiä mietteitä tähän maanantaihin kun olen tän päivän viettänyt sohvanpohjalla flunssaillessa. Tähän pistän vielä pari kuvaa kun käytiin Lunan kanssa Talagantessa, meidän koulun lähellä kuvailemassa ja hengailemassa ja tutustuttiin muutamaan tyyppiin jotka opiskeli valokuvausta ja mentiin kaikki sitten yhdessä kuvailemaan kivaan paikkaan, Talaganten laitamille. Hyvää ja aurinkoista päivää ja kevättä sinne, nauttikaa elämästä!!

  P4184322P4184387 P4184390 P4184392 P4184397 P4184433 P4184458 P4184490 P4184499 P4194532 P4194563 P4194570 P4194542

3 kommenttia:

  1. ÖÖÖ unohit kiittää sun rakkainta isosiskoa !! ilman hänen tukeaan, esimerkkiään ja olkapäätään olisit varmaan vieläkin kellarissa kattomassa vampire diaresii. mikä ei sinänsä huono sekään kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taaaai jos seuraisin sen siskon esimerkkiä nii vieläki olisin kellarissa kattomassa netflix sarjoja.... eivaa kiitos rakas sisko :*

      Poista
  2. Hei, hieno kirjoitus! Sun vanhemmat ovat varmasti onnellisia, että olet oivaltanut noin isoja asioita tämän vuoden aikana. Voisikohan vielä nelikymppisenä lähteä vaihto-oppilaaksi��tai jospa tässä arjessakin löytäisi tuon saman punaisen langan...nauti ajastasi t:Niina...

    VastaaPoista