tiistai 24. toukokuuta 2016

koulu Chilessä

nyt tuli tilaisuus kertoa teille mun koulusta, kun yhtenä päivänä otin kameran mukaan kouluun kun oli mun parhaan vaihtarikaverin vika koulupäivä jonka jälkeen suoraan lähdettiin lentokentälle sanomaan vikat moikat ;(

 Mun koulu on siis nimeltään colegio carampangue, Katolinen koulu Talagantessa. Chilessä katoliset koulut ei oo mitään semmosia kouluja joissa vaeltelee nunnat ympäriinsä ja kaikkien pitää rukoilla kokoajan eikä pojat ja tytöt voi puhua keskenään hahhaa taisiis tommoinen mielikuva mulla on joskus ollut katolisista kouluista… Chilessä siis nää katoliset koulut on niitä kalleimpia elikkä siis parhaimpia kouluja opetukseltaan ja esimerkiksi puoletkaan mun luokasta ei usko mihinkään. Joka aamu meillä on viiden minuutin mittainen rukoushetki meidän opettajan kanssa ja aina katolisina juhlapyhinä on messu meidän koulun kirkossa. Ei siis todellakaan mitään äärimmilleen vedettyä juttua vaan enemmänkin parempaa opetusta ja ’’motivoituneempia’’ oppilaita.

 Meno on aika yläaste toimintaa omasta näkökulmasta. koulussa on luokat joiden kanssa pysytellään aina ja kaikki luokat on aina tosi tiiviitä keskenään. Myös luokkahuone pysyy aina samana eikä sitä melkein ikinä vaihdeta. Oppiminen ja opetus on tosi hidasta ja samoja asioita käydään aina tosi pitkään läpi. Oppiminen ja tehtävät on muutenkin jotenkin paljon luovempia ja ihmiset käyttää tosi paljon enemmän aikaa siihen työn ulkonäköön ja visuaaliseen toteutukseen kuin itse sisältöön. kieltämättä ihmisten keskittyminen tunneilla on vähän eri tasoa suomeen verrattuna. meillä on koulunpihalla kaiuttimet mistä ihmiset soittaa musiikkia kovalla joka välitunti ja noh latinoina siihen liittyy myös tanssiminen ja hauskanpito. Välitunnit on muutenkin tosi erilaisia, mihin oon tottunut suomessa. Ihmiset käy kioskilla ostamassa ruokaa, pelaa korttia, tanssii, pelaa jalkapalloa tai muita pallopelejä yhdessä, soittelee kitaraa tai juttelee pienissä ryhmissä. Välitunnit on tuntien välissä aikoja jolloin rentoudutaan täysillä edellisestä tunnista ja vietetään aikaa kaverien kanssa.

 Täällä ilmainen kouluruoka ei tietenkään ole mikään juttu vaan jokainen tuo omat ruokansa tai ostaa koulun kanttiinista vähän ylihinnoitellun aterian. Oon muutaman kerran sen ostanut ja siellä on aina noin kolme eri ruokavaihtoehtoa ja salaattipöytä ja oikeesti aika hyvää ruokaa. Joka perjantai tarjolla on ranskalaisia ja hampurilaisia tai empanadoja haha tosiaan paljon epäterveellisempää kuin suomen koulujen ruoka.

 Koulupuvut on myös Chilen kouluissa pakollinen juttu. Mun koulussa se on yllättävän nätti ja mukava ja mä tykkään siitä ihan hirveesti. Aamut on vaan niiiin paljon helpompia kun voi vaan vetää ne vaatteet päälle sen kummemmin miettimättä. Joissain kouluissa ollaan tosi tiukkoja mitä päälleen pistää mutta meidän koulussa ja varsinkin viimeisellä luokalla oleville se ei ole niin justiinsa. Tosi monet pitää erilaisia huppareita tai kenkiä, mutta ne ei silti saa olla mitään räväkköjä värejä. Näissä kuvissa osalla on punaiset t-paidat koska just tuona päivänä saatiin meidän vikan vuosikurssin paidat mitä käytettiin sitten teemapäivänä kaikki samaan aikaan.

 Teemapäivistä sen verran, että niitä vietetään pari kertaa vuodessa ja ne on nimeltään oppilaanpäivä. Meillä oli just viikko sitten toinen niistä. Silloin ei oo tunteja vaan kaikki keräännytään koulun liikuntasaliin ja jokainen vuosikurssi on valmistellut muutaman tanssit mitkä sitten tanssitaan ja kilpaillaan niitä toisia vuosikursseja vastaan. Aina tosin viimeinen vuosikurssi sen kisan voittaa ihan vain koska se on perinne. vuoden lopussa myös vikalta luokalta valmistuvat järjestää valmistujaisjuhlat jossa he tanssii ja vaan pitää hauskaa viimeistä kertaa yhdessä. Mä olin myös katsomassa viimevuoden valmistujaisia jotka oli joulukuun alussa ja se oli niin kaunis ja mukava tilaisuus. Ei vetänyt vertoja ylioppilasjuhlien arvokkuudelle mutta silti oli tosi söpö tapahtuma. Jokainen valmistuva oppilas erikseen kutsuttiin eteen ja kaikki sai mennä sinne eteen halaamaan ja onnittelemaan ja lopuksi katosta tiputettiin hirvee määrä ilmapalloja. Olihan se vähän semmoinen häsellys mutta tosi ihana tilaisuus silti.

 Mä kyllä tykkään mun koulusta ihan tosi paljon ja mulla on tosi paljon kavereita ja ihania ihmisiä siellä. Koulu on tosi kaunis ja ite tykkään siitä että ihmiset koulussa osaa pitää hauskaa ja nauttii siitä koulunkäymisestä eikä kokoajan oo nenä siinä kirjassa kiinni ja stressaa. Siinä on mun mielestä opittavaa suomen suunnassa, ettei kaikkea tarvi niin vakavasti ottaa ja esimerkiksi välitunnit voi käyttää rentoutumiseen ja hauskanpitämiseen, vaikkei se välttämättä Suomessa ihan noin toteutuisikaan.
P5044596 P5044665 P5044704 P5044707 P5044708 P5044720 P5044723 P5044725 P5044726 P5044738 P5044750 P5044768 P5044774 P5044660 P5044641

Näistä kuvista on jo pari viikkoa ja sen aikana ehdin jo juhlia 18v synttäreitäni ja viettää aika paljon aikaa Santiagossa perheen ja kavereiden kanssa. Nyt täällä oon viettänyt 9 kuukautta ja jäljellä on enää vähän päälle kuukausi. Ihan hullua kuinka aika on mennyt niin nopeasti. Ens viikosta lähtien joka viikko lähtee joku vaihtarikaveri kotia kohti ja mulla on jo kalenteri täynnä kaikenmoista menoa, että ehdin ottaa kaiken irti viimeisestä kuukaudesta mitä mulla on täällä jäljellä.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

onnellisuudesta

Mä en kovin usein mitään syvällisiä tekstejä tänne väsäile, useimmiten kerron päivien tapahtumat ja siinä se. Nyt tuli kuitenkin halu kertoa vähän mun päänsisäistä toimintaa täällä ja fiiliksiä.

 Jotenkin ekat neljä/viisi kuukautta täällä oli vähän semmosta oleilua ja lomailua. Mulla oli semmoset fiilikset että mua ei oikeesti haluta täällä tai sillä ei oo niin väliä. Että jos mä oisin lähtenyt kotiin silloin, kukaan ei ois mua täällä jäänyt kaipaamaan enkä mä suomen päässä välttämässä oisi jäänyt ketään kaipaamaan tai halunnut ees palata Chileen. Mulla oli kaikki tosi hyvin ja joka päivä näin jotain uutta ja ihmeellistä ja nautin niistä kuukausista ihan täysillä, mutta ei mulla ollut oikeen mitään vahvaa sidettä mihinkään mikä tekis tästä kodin tai jotenkin tosi luonnollisen paikan elää. Mä vaan elelin ja nautin siitä että olin ulkomaalainen Chilessä. Söin hyvää ruokaa, tapasin kavereita, nautin siitä huomiosta mitä ulkomaalaiset täällä saa, kävin jos jonkunmoisissa juhlissa ja tapahtumissa. Joka päivä tutustuin johonkin uuteen ihmiseen ja aina jännitti tehdä jotain uutta, tai ihan vaan kysyä neuvoa joltain paikalliselta tai bussissa mennä pyytämään kuljettajaa pysähtymään just siellä missä halusi.

 Nyt kahdeksan kuukauden jälkeen mä ymmärrän ja pystyn puhumaankin espanjaa ja nykyään mulle usein ihmiset sanoo että hyvin mä sen handlaan, vaikka ei itse siltä aina tunnukkaan. Osaan liikkua melkeinpä mihin vaan busseilla ja nykyään usein meen itsekseni santiagoon tapaamaan kavereita ihan vaikka koulun jälkeen johonkin santiagon ostoskeskukseen. Koulussa ymmärrän ja teenkin jotain vaikka lähes kaikki mitä nää nyt lukion vikalla luokalla opiskelee, mä oon opiskellut ysiluokalla. Osaan antaa neuvoja espanjaksi kun niitä joku vastaantulija kysyy. Nyt mua kohdellaan enemmänkin paikallisena, perheenjäsenenä ja kaverina kuin vaan vaihto-oppilaana joka ei ymmärrä mitään. Yks syy siihen on, että mulla on ihan täydellinen perhe tällä hetkellä. Aluks ajattelin, että ei tuu mitään, kun talo on niiiin pieni ja mulla on kaks pikkuveljeä, joista nuorempi on vähän päälle 1 vuotias, sekä isä asuu santiagossa, mutta yllätyksekseni tää perhe on kaikista ihanin ja tunnen oikeesti olevani perheenjäsen ja host äitin kanssa jutellaan ihan kaikesta ja lainaillaan toistemme vaatteita hahha! Ennen kaikkea oon saanut ympärilleni tosi ihania ihmisiä jotka oikeesti välittää musta ja välittää miten mulla menee ja huolehtii ja näyttää mulle erilaisia juttuja ja ihan vilpittömästi haluaa että mulla on kaikki hyvin ja pidän hauskaa. toivoisin vaan, että kaikki vois pysyä näin aina ja tajusin että vaikka mä en missään pilvissä leijaile koko aikaa niin tätä on onnellisuus. Tosin tiedän kyllä myös, että jos jäisin tänne, jos tää ei oiskaan vaan yks vuos, niin asiat kyllä vaihtuisi, ei mun elämä täällä pysyis samanlaisena. Mulle onnellisuus nyt on sitä että mä oon aivan uskomattoman upeassa maassa, puhun sitä kieltä, ymmärrän kulttuuria ja mulla on täällä ihmisiä jotka oikeesti välittää, haluu mun parasta ja päivittäin ihan vilpittömästi halaa mua ja sanoo että toivovat etten lähde täältä ikinä, mitä en välttämättä uskonut löytäväni täältä. Just nyt mä tunnen oloni täällä niin hyväksi, kodikkaaksi ja rennoksi.

 mä oon löytänyt mun oman tyylin ja tajunnut että elämää voi elää omilla ehdoilla ja sen voi tehdä oman näköiseksi seuraamatta miten muitten elämät kerääntyy ja mihin suuntaan ne menee. Jos mä nautin jostain, mä haluan tehdä sitä, jos mä en enää jaksa mä en tee sitä. Jos mulla on mahdollisuus nauttia niin minhän nautin. Nyt äiti kauhuissaan lukee että mikä laiskuri musta täällä on tullut, mutta mä oon tajunnut, että töitä asioiden eteen voi tehdä stressaamatta ja samalla nauttimalla kaikesta mitä mulla on, koska niin kaikki on vaan paljon hauskempaa. Mulla on täällä yks tosi läheinen kaveri josta on tullut mulle niin inspiroiva ihminen. Hän vaan on niin onnellinen kokoajan ja osoittaa sen. Hän tulee ihan vilpittömästi onnelliseksi ihan vaan jos syö hyvää ruokaa, nauttii elämästä ja ei mitenkään häpeile sanoa että on onnellinen. Mun mielestä meidän kaikkien pitäisi olla enemmän sellaisia. Jos uusi paita, täydellinen vesimeloni, jonkun ihmisen auttava ele tai itsekseen leffojen kattelu tekee sut onnelliseksi niin sen voi sanoa ja nauttia siitä onnellisuuden tunteesta ihan täysillä ja jakaa sen muillekin, koska mut ainakin tekee onnelliseksi muitten onnellisuus. Toisaalta taas useimmat haluaa ajatella muiden parasta ja haluaa tehdä muut onnelliseksi. Mutta ei sitä itseä tarvitse rääkätä. Kuulin tai luin joskus tämmösen jutun, että jos murhaat murhaajan niin murhaajien lukumäärä maailmassa pysyy samana. Aika hyvä… Näin menee musta aikalailla onnellisuudenkin suhteen. Jos sä yrität epätoivoisesti saada toisen onnelliseksi mutta itse kärsit siitä, niin onnellisuuden määrä maailmassa pysyy samana.

 Mä en oo koskaan ollut ihan semmonen kiitollisuutta osoittava tyyppi. En postaile facebookkiin kuvia ja ylistysviestejä enkä lähetä paljon kortteja kotiin (mikä on muuten aika mahdoton tehtävä täälläpäin kun koteihin ei toimiteta edes lehtiä tai laskuja. ja olen kovasti pahoillani), Mutta totta kai mä olen jokapäivä kiitollinen kaikille niille ihmisille jotka on mua auttanut saavuttamaan tän vuoden kuten mun vanhemmat, isovanhemmat ja rotaryt. Joka päivä mä mietin ja arvostan heitä vielä vähän enemmän. En voi edes osoittaa mun kiitolisuutta kaikille jotka sen ansaitsee, mutta se on varma, etten mä yksin olisi päässyt tänne asti toteuttamaan mun unelmaa.

 Mä en oo kertaakaan ikävöinyt suomea kunnolla enkä nytkään, koska täältä mä oon nyt löytänyt onnellisuuden tai tehnyt sen itselleni. Joskin uskon, että kun vihdoin suomeen palaan, niin on se myös kiva palata, ja nyt jo ootan kyllä kaikkea mikä sielläkin mua odottaa, vaikka ajatus paluusta tekee mut tosi alakuloiseksi.

 Välillä tunnen että mun kaverit ei välitä, että koulussa musta puhutaan selän takana, tai että aiemmat host perheet uskoo että teen kaiken väärin. Ei sillä oikeesti oo mitään väliä mitä muut aattelee, koska mä oon ihan vilpittömästi onnellinen. Mä en enää välitä mitä muut musta sanoo, koska mun itsevarmuus on myös täällä kasvanut ja oon tajunnut että niin kauan kun mä itse oon tyytyväinen mun käyttäytymiseen ja elämään niin kellään muulla ei oikeen oo sanomisenvaraa.

 Onnellisuus on tärkeintä ja sen oon oppinut mun perheeltä, niin suomiperheeltä kuin myös mun tän hetkiseltä chileperheeltä. Aina kannattaa ottaa riskejä ja tehdä sitä mitä uskoo tuovan onnellisuuden. Oli se sitten kuntoilu, taide, toinen ihminen, matkustelu, talon ja veneiden osto ja remppailu (…) tai lapsien hankkiminen ja heidän kanssaan ajan vietto niin siihen kannattaa ehdottomasti pyrkiä. Aina tulee mietteitä että mitä jos…mitä jos epäonnistun, satutan itseni, menetän rahani, tulen nolatuksi. Mutta tuleeko sitä ikinä mietittyä että mitä jos mä onnistunkin ja oon sata kertaa onnellisempi vaikka se ei olisi edes sun kuvitelmien mukaista.

 Tietenkään ihminen ei voi olla aina joka hetki onnellinen. Mut esimerkiksi sää tekee tosi alakuloiseksi. Nyt kun on alkanut kelit viilenemään, niin on munkin mieliala mutta ei se kokonaiselämäntilannetta muuta. Aina ei voi kukaan olla hyvällä tuulella, mutta kun sä päivän päätteeksi painat sen pään tyynyyn ja mietit että ei sun elämässä mikään sua paina tai hidasta ja kaikki on suurinpiirtein niin kuin sä haluat sen olevan niin silloin oot onnistunut ja ne huonot päivät ja kiukunpuuskat ei merkitse mitään.

 Noniin pitkä teksti mulle tärkeestä asiasta. Musta kaikkien pitäisi tehdä itselleen se onnellisuus eikä vaan maata sängynpohjalla tai raataa työssä mistä ei pidä ja odottaa sitä onnellisuutta koko elämänsä. Nyt varmaan saa kuvitelman, että musta on tullut täällä joku hippi, mutta totta se on, että jos sä voit vaan jotenkin olla onnellinen niin miksi et olisi?

 haha no niin, tämmösiä mietteitä tähän maanantaihin kun olen tän päivän viettänyt sohvanpohjalla flunssaillessa. Tähän pistän vielä pari kuvaa kun käytiin Lunan kanssa Talagantessa, meidän koulun lähellä kuvailemassa ja hengailemassa ja tutustuttiin muutamaan tyyppiin jotka opiskeli valokuvausta ja mentiin kaikki sitten yhdessä kuvailemaan kivaan paikkaan, Talaganten laitamille. Hyvää ja aurinkoista päivää ja kevättä sinne, nauttikaa elämästä!!

  P4184322P4184387 P4184390 P4184392 P4184397 P4184433 P4184458 P4184490 P4184499 P4194532 P4194563 P4194570 P4194542

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

maailman kuivimmassa paikassa

Maaliskuun tokalla viikolla siis lähdettiin 30 vaihtarin voimin Chilen pohjoisosaan, paikkaan nimeltään San Pedro de Atacama, joka on tutkitusti maailman kuivin paikka. Tää oli meidän viimeinen matka yhdessä näitten ihmisten kanssa ja otettiin siitä kyllä kaikki irti ja vietettiin ihan huippu viikko ja imettiin itseemme kesän viimeiset hikihelteet ja auringonpaiste.

 Ekana päivänä lennettiin Calama nimiseen kaupunkiin, josta suoraan lähdettiin muutaman tunnin ajomatkan päähän San Pedro De Atacama nimiseen, tosi köydään kyläpahaseen keskellä ei mitään. Kieltämättä vaikka siellä se köyhyys ja kuivuus ja semmonen nuhjusuus oli kaikkialla, niin oli jotenkin tosi vaikuttava paikka. Ekana päivänä heti lähdettiin paikkaan nimeltään Valle de La Luna ihan siinä kylän vieressä joka on siis aavikko täynnä suolaa eli se oli kokonaan ihan valkonen ja ku sitä katto nii näytti ku siellä ois vaa ihan sairaasti lunta. Katottiin siellä auringonlasku ja illalla vielä mentiin yhteen ravintolaan syömään ja tanssimaan.

 Tokana päivänä käytiin vuokraamassa pyörät ja pyöräiltiin muutama kilometri paikkaan jossa oli vuorilla jotain tooosi vanhoja rakennelmia ja asumus kyhäelmiä, joissa ihmiset oli aikoinaan asuneet. Iltapäivällä mentiin yhdelle isolle hiekkadyynille kokeilemaan sandboardingia eli lumilaudoilla siis laskettiin sitä hiekka dyyniä. Oli ihan sika hauska kokemus ja olin kuulemma ihan luonnonlahjakkuus kun en kaatunut kertaakaan ja siellä ihan ammattilaisen elkein kiidin haahhaa. No sielläkin viivyttiin auringonlaskuun ja suoraan painuttiin pehkuihin, koska seuraavana aamuna herättiin kello neljä. Siitä sitten pistettiin lämpimämmät vaatteet mitä vaan oli mukana ja lähdettiin muutaman tunnin ajomatkan päähän vuorien kainaloon kattomaan geysiireitä. Sinne siis saavuttiin auringonnousun aikaan. Siihen aikaan siellä piti olla siksi, että sillon ne on aktiivisimmillaan. Oli ihan sairaan kylmä, mutta oli ihan huikee paikka. Koko se alue oli vaan täynnä vesihöyryä ja auringonnousu teki siitä vielä hienomman, kun ekat auringonsäteet osu niihin vuoriin. Siinä tosin tuli pieniä käänteitä kun tää paikka oli tosi korkeella, niin kaks tyttöä meidän ryhmästä pyörtyi hapenpuutteesta… kyllä siinä saatiin aika hyvät naurut lopuksi aikaiseksi kun kaikki oli ihan huonovointisena sen korkeuden takia. Sitten pysähdyttiin kylässä jossa asuu vain kaksi perhettä ja siellä oli heidän itse rakentama kirkko ja saatiin maistaa myös laamanlihaa, joka oli yllätyksekseni tosi hyvää! Sitten iltapäivällä mentiin keskelle aavikkoa ettimään flamingoja. Siellä voin sanoa että ymmärrän miks se on maailman kuivin paikka… oli ihan sairaan kuuma, siis ikinä en oo tuntenu semmosta kuumuutta ja kaikki oli ihan läkähtymässä kun meidän opas selitti asiat tosi pitkän ja hitaan kaavan mukaan mutta selvittiin ja löydettiin flamingot!

 Neljäntenä päivänä hyvästeltiin San Pedro ja suunnattiin takaisin Calaman kaupunkiin. Sieltä lähdettiin kierrokselle maailman suurimpaan kuparikaivokseen. Siellä kierreltiin, keräiltiin kiviä ja tutustuttiin paikkaan. Ei sitä kokoa ees voinu käsittää se oli ihan uskomattoman iso alue mitä ne siellä kaivo ja ne rahat mitä ne siellä tuottaa, mitä nyt opas meille kerto oli ihan käsittämättömän suuria. Sieltä sitten kun lähdettiin niin otettiin hyvä asento bussissa, koska ajettiin seuraavat viisi tuntia Iquique nimiseen rantakaupunkiin. Se on siis tosi iso Santiagon tyylinen kaupunki keskellä hiekkadyynejä ja keskellä ei mitään mutta oli kyllä tosi upee valkosine hiekkarantoineen ja palmuineen.

 Viitospäivänä lähettiin ajelemaan ympäriinsä pieniin kyliin lähellä Iquiqueta. Käytiin mm. tutustumassa moniin eri kirkkoihin, pysähdyttiin Humberstone aavekaupungissa sekä kierreltiin pikku putiikkeja paahtavassa auringonpaisteessa. Illalla käytiin vähän kävelemässä rannalla ja sitten Rotaryt oli järjestänyt meille yllätyksen ja vuokrannut discon ja djn meille ja siellä tanssittiin kaikki yhdessä kello neljään asti aamulla. Ihan huippuhauska vika ilta ja kaikki vaan nautti siitä ja lopukshan siinä aika monella pääs itku kun todellisuus iski vastaan että täällä vikoja kuukausia vietellään. Vika päivä vaan vietettiin vanhaa ja ihan sika hienoa osaa Iquiquesta kierrellen ja valkoisella hiekkarannalla kävellen ja sitten lähdettiinkin kotimatkalle.

 Semmonen oli siis kolmas ja vika rotary matka täällä ja ihan sanattomaks vetää. Mä olen nyt nähnyt Chilen hienoimmat paikat; etelän jäätikön ja vuoret, pohjoisen aavikot, geysiirit ja hiekkarannat sekä pääsiäissaarten kivipäät ja kulttuurin ja en voi muuta sanoa kun huhhuh. Luultavasti missään muussa maassa en ois voinut nähdä kaikkea näin erilaista ja vielä näin ihanien ihmisten kanssa mitä tää meijän vaihtariporukka nyt on ollut. Haikein mielin mä tuun muistelemaan näitä matkoja, paikkoja ja uusia kavereita ja muistoja mitä siellä tehtiin ja oon niin onnellinen että nää kaikki pystyin kokemaan.

 Nyt sitten taas pari miljoonaa kuvaa tähän perään ja hasta luego! P3085095 P3085101 P3085109 P3085111 P3095135 P3095157 P3095178 P3095187 P3095205 P3095236 P3095239 P3095243 P3105250 P3105267 P3105289 P3105300 P3105305 P3105316 P3105318 P3105320 P3105339 P3105350 P3105353 P3105363 P3115367 P3115379 P3125393 P3125437 P3125439 P3125461 P3125501 P3125523 P3135529 P3135532 P3135544 P3135545 P3135551 P3135552 12931023_452286418304738_8639581580407045386_n 12472355_452293051637408_5184381653455743970_n